keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Siirtyminen

Edit 8.10.2012: Tämä on varmuuskopio vuodatuksen blogistani, ilman tekstien kommentteja, koska niitä ei ollut mahdollista siirtää toiminnon mukana.

Aion nyt jatkaa blogin pitoa bloggerissa. Pitkällisen veivaamisen jälkeen sain tehtyä päätöksen.

Tervetuloa seuraamaan blogiani osoitteessa http://villanne.blogspot.fiLämpimän villaisen pehmeät kiitokseni kaikille täällä kommetoineille lukijoille, toivottavasti tapaamme uudessa osoitteessa!

T. Anne

     

maanantai 10. syyskuuta 2012

Neulekahvila


Heipä hei, pitkästä aikaa!



Kovasti täällä on neulottu, sekä koneella että puikoilla. Lähinnä sukkaa on pukannut. Aamulla valmistuivat Virta -sukat Maija -langasta.

 


Nämä sukat ovat viimeksi valmistuneet ja kuvatut. Vasemmalla miesten sukat Step -lankaa ja oikealla polvisukat Grundl Hot Socks Spectra lankaa. Puotiin menivät nämäkin sukat.



Huomenna kokoontuu syyskuun tiistain neulekahvila tuttuun aikaan klo 17.30 alkaen. Tervetuloa käsityöporukan kokoontumisiin!



Teksti on kopsattu suoraan bloggerin puolelta

torstai 23. elokuuta 2012

Hei vaan


Pitkästä aikaa täällä kirjoittelemassa! Olen tainnut pitää hiukan blogilomaa tässä viime aikoina. Sekä mietiskellyt jatkoa eli kirjoitanko jatkossa täällä vaiko bloggerissa. En ole vielä tehnyt päätöstä... :)

Nyt tulin kuitenkin ilmoittamaan että perinteinen Neulekahvila kokoontuuu tänään entiseen tapaan alkuun kahvila Vakassa ja sitten neulepainotteisesti lankojen keskellä pidämme loppuillan puodin puolella. Kahvittelu alkaa klo 17.30 ja kestää puolisen tuntia, jonka jälkeen neulominen jatkuu n. klo 20.00:een. Kyllä sinne puotiinkin vielä me neulojat, virkkaajat ja vain muuten vain tapaamaan tulijat mahdumme, vaikka lankoja on tullut lisää kaiken aikaa :D  Työnnellään niitä villoja sitten tarvittaessa sivummalle ;) Tervetuloa!

Laitan tähän kuvan (jos onnistun) Osuupankin sisäpihalta. Muutamaa viikkoa aiemmin kahvilan edustalta otetussa kuvassa yläoikealla näkyvät puotimme ikkunat.

 

(Kyllä tämä kuvansiirto on useamman klikkauksen päässä kuin ennen kun sai suoralla yhteydellä linkitettyä kuvan tai monta kuvaa kätevästi Flickristä. Nyt täytyy tehdä monta klikkailua ennen kuin yhdenkin kuvan saa tänne... miettii..)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sukat


Tänään esittelyssä käsin neulomani miesten sukat. Nyt samalla voisin kokeilla flickristä kuvansiirron toimivuuttakin. Eilen en sitten enää jaksanut testailla täällä, vaan istuin tuossa neulekoneen äärellä jonkun aikaa...


 


Tässä siis pitäisi olla sukkakuva! No joo, en kyllä jaksa pelleillä vaan bloggaus jatkuu toistaiseksi täällä!! Tervetuloa siis sinne :D, hyvät lukijat.


(Vaikka suosin mahdollisimman paljon suomalaisuutta niin liika on aina liikaa ja ajan saan muutenkin kulumaan...)


Puikoilla on helppo pitää perussukkaa tekeillä, tässä siis yksi pari kokoa 42-43, lankana 7-veljestä, raidat "omatekoiset" :) Vaalean siniharmaa väri taisi olla O(p)i villasukka -langan nimellä.


 

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Antennaria -huivi


Kokeilen josko kuvat jo siirtyisivät tuolta flickrin kautta.

Tässä vielä kuitenkin kopio bloggerin päivityksestäni 25.7.2012:


 Henkäyksen ohut huivi valmistui tässä ehkä viikko sitten.


 Lähempi tarkastelu ehkä välittää hiukan sitä henkäystä.






Tässä tuo huivin pinta näyttää hyvin ruohomaiselta matolta, mutta on kuitenkin silkinpehmeää nurmikkoon verrattuna


Tästä näkyy jo mitä lankaa voisi kyseessä olla



  

Kyseessähän on Rowan Kidsilk Haze, puikot 4,5 ja 5 mm

menekki 87 g

kokoa kuitenkin jopa 220 x 120 cm

oma ohje







Kyjy #3


Yritänpä julkaista täällä pitkän vuodatuksen korjaustauon jälkeen. Moni teistä on saattanut ihmetellä kun mitään ei ole kuulunutm mutta moni on varmaan ollut tietoinen vuodatuksen ongalmista. Laitoin myös tiedon tuonne Facebookin sivuille tilanteesta. Pari kirjoitusta kirjoitin remontin aikana varablogiini, joka on pari tuntia vanhempi kuin tämä vuodatuksen blogi. Saa nyt nähdä mihin kirjoitan jatkossa.

Tässä bloggerista kopsattu päivitys 9.7.2012 nuo pienellä kirjoitetut tekstin olen juuri äsken lisännyt alkuperäiseen.




Kirjoittelen nyt sitten tänne, kun tuo vuodatus on rempassa eikä päivityksiä pysty kirjoittamaan sinne kuin heinäkuun loppupuolella. Toivottavasti tämä tulee sujumaan bloggerin puolella, harvemmin kun olen tätä käyttänyt.






Loma-asuntomessut menivät oikein mukavasti, tunnelma oli mukavan rentoa ja tuli tutustuttua yrittäjätorin osallistujiin. Aika meni todella nopeasti! Harmi kun ei tullut otettua yhtään kuvaa niin osastostamme kuin muutenkaan messualueesta.








Otsikko antaa ymmärtää että olisi joku valmis työkin esiteltäväksi. Kuvassa on Esteri -ontelokuteesta virkattu kassi, painoa ehkä puolisen kiloa, 8 mm:n koukulla 





28.7.2012. Kuvat eivät siirrykkään flickristä suoraan joten tässä nämä penet kuvat kopsattuna suoraan bloggerista. Onpas hankalaa! Kyllä pistää miettimään muuttoa kokonaan bloggerin puolelle.


 28.7.2012. Editti tuli heti kertomaan että nehän (kuvat siis) näkyvätkin ihan samalla tapaa kuin bloggerissa.


Tänä aamuna kuvasin ekologista ruohonleikkuria pihallamme. Varsinainen kesän nurmikonleikkaajamme nukkui vielä...





keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kyjyt #1 ja #2


Viimeisimmät virkkuut, sininen kori Esteri -kudetta.



ja ruskea pikkukori on virkattu kimalletta pilkahtelevasta, yllätys yllätys, Ondas Lux -huivilangasta.



Aika hauska työ, ja ryhdikkään pehmeä lopputulos. Jos ei huivituta, niin tässä yksi vaihtoehto langalle. Tein niin pitkälle kuin 2 kerästä tuli. Onhan tämä tyyriimpää kuin matonkuteet, mutta jos haluaa nostaa työn arvoa, voisihan tämän päähänkin laittaa...


Messutauko meneillään, pidän puotia Kesolantiellä auki vuorollani nyt tämän ja huomisen ja perjantain puolipäivää. Lauantaina menen seuraavan kerran Rauhaan, kenties siellä ei kuitenkaan niin rauhallista ole mitä nimi voisi kuvata


Nyt jatkuu virkkuut